keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hyvän olon hetkiä

Kuulin tänään lähes 3-vuotiaan suusta tietäväisen lauseen.
"Meillä on kotona tyrniä, siitä tulee hyvä olo!"
Ei selvinnyt, oliko kyseessä mehu vai marja vai mikä, mutta hyvä että toimii. Tyrni on kyllä aika yleispätevä vaivaan kuin vaivaan (mutta huom. ei ehkä liköörimuodossa aja samaa asiaa..).

Mutta tulee monesta muustakin asiasta hyvä olo. Eikä välttämättä tarvitse olla vaivaakaan. Tänään sellaisia hetkiä oli monta. Niitä kannattaa välillä oikein etsimällä etsiä, niin ne löytyy arjessa paremmin myöhemminkin.

Työmatkallani on risteys, jonka remontin piti olla valmis vuosi sitten elokuussa. Eipä ole vieläkään. MUTTA! Jo tänään koko pyörätie oli asfaltoitu, uujee! Helpottaa polkemista, kun ei tarvitse jännittää isoja kiven murikoita ja korkeita kynnyksiä. Päivän ensimmäinen virallinen hyvän olon hetki. Tästä päivästä ei voi tulla huonoa! :D

Tulin iloiseksi, kun töissä yksi kehui koruani. On kuulemma "Ihan sun näköinen!". Kai mulla sit on joku Ihan mun näköinen tyyli.. Hyvä niin, sitä olen toivonutkin. Vaikka en erityisesti pyrkinyt, etsin vain juttuja, joista tykkään. Onneksi en ole ihan metsään mennyt valinnoissa. Tänään kehuttu koru on vielä yksi lemppareistani, niin tuntui kivalta saaha siitä tuon moisia kehuja!
Tän päivän perusteella Ihan mun näkönen taitaa olla turkoosi, vaikka löytyy multa muutakin. Mutta ei oikein tänään.. Turkoosit sandaalit, turkoosi koru, turkoosi pyörä, turkoosi puhelin, turkoosia kypärässä, turkoosi mustekala, turkoosi pyyhe, turkoosit bikinit. Oho.. Joskus käy näin.

 

Töissä olin tehokkaampaa tehokkaampi. Onnistumisista tulee hyvä olo. On kivaa, kun saa jotain aikaseksi ja näkee tuloksen. Kyllä nyt kiiltää kaappien ovet.

Eilisen bussipäivän jälkeen oli taas kiva mennä päivän matkat pyörällä.  Niinä päivinä on aina enemmän hyvän olon hetkiä. Ehkä se on se, että on aikaa itelle ja omille ajatuksille ihan erilailla? Ja toki myös se liikunta. Mutta pyöräillessä on aikaa ajatella ja niihin ajatuksiin pysähtyy ja keskittyy. Kuinka monta asiaa oonkin suunnittellut, haaveillut ja keksinyt tämän kesän aikana!

 
Työpäivän jälkeen näin yhtä ihanaa ystävää (tiedän, kaikille sama termi, mutta minkä mä sille voin, että mulla on vaan sellasia? Ihania ystäviä.) Toisella osapuolella oli hieman suunnistamisvaikeuksia, mutta niien jälkeen haettiin sushia ja mentiin rannalle hengailemaan ja herkuttelemaan. (Joo, kyllä mä oikeesti syön muutakin kuin sushia..) Kesken hengailun meiät yllätti sadekuuro ja koko ranta tyhjeni. Lähettiin kävelemään ja etsimään jotain kahvipaikkaa yms. mutta kaikki lähellä olevat olivat jo kiinni. Sade ehti loppua, ennenkuin päästiin sisätiloihin, mutta ei se mitään. Kesäsade piristää.

 
Näien lisäksi kivaa tänään (ja muulloinkin) oli esimerkiksi saaha tekstareita, kuulla kivoja juttuja, nauttia olostaan, nauraa... Loma alkaa kohta. Silloin alkaa myös vähän uusi asumisvaihe.

Nauti siitä hetkestä mikä on nyt. Älä mieti, mitä siitä seuraa tai ei, mitä viestit muille, mitä muut ajattelevat tai mitä seuraavaksi tapahtuu. Mieti vain sitä, mikä nyt tuntuu parhaalta. Asioilla on yleensä tapana järjestyä, useimmiten paremmin, mitä vähemmän niihin yrittää sotkeutua. Eli päivän neuvo, NAUTI.
Myös ensi yön unesta ja tulevista päivistä.



Paluu vielä eiliseen, koska olin liian laiska illalla kirjottaakseni. Olin kesän ekalla virallisella terassikäynnillä yhen ihanan naisen kanssa. Ihan extempore, yllättäen ja pyytämättä. Vaikka oli tiistai. Oho.. Kiitos seurasta.


2 kommenttia: