torstai 2. toukokuuta 2013

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Kyllä on lauantain jälkeen tapahtunut vaikka mitä, yritän pitää tekstin helppolukuisena ja suht lyhyenä..

Sunnuntaista maanantaihin olin äitin luona, koska hällä oli lauantaina synttärit ja mä olin partiohulinoissa. Äitin luona oli paljon herkkuja, leipomishullu kun sai kerrankin leipoa niin tietäähän sen, mitä siitä tulee.. Siellä oikeestaan hengailtiin ja herkuteltiin, ei mitään erityistä. Kävi siellä vieraita toki, pieni suloinen serkkuni ja muutama muu.

Jotta en ala jaarittelemaan kaikesta tapahtuneesta, kerron ti-to tapahtumista muutamalla kuvalla ja kuvatekstillä, näin aiheet pysyy suppeana. Kuvaus nimittäin helposti unohtuu..


Tiistaina työpäivän jälkeen herkuteltiin yhen ihanimman naisen kanssa. Vappuperinne! Hengailun ja mättämisen jälkeen lähettiin kaupungille tsekkailemaan meininkejä. Siellä oli tuttuja. Muut meni baariin, mä kotiin. Jotta jaksaa aamulla aikaisin Kaisaniemeen ja muutenkin.

 Keskiviikolle osunut vappupäivän perinteinen Kaisaniemessä hengailu sukulaisten kanssa on yleensä seesteisempi, mutta onneksi draaman aineksista huolimatta kaikki päättyi hyvin ja säikähdyksellä selvittiin. Mutta miksi sinne pitää aina mennä niin aikaisin? Perinnettä rikkoi myös se, että kuoron paikka oli siirtynyt joten myös "aina ollut" vakiopaikka täytyi kääntää. Huh huh.. ;)

 Kaisaniemessä oleilun jälkeen mentiin perinteisesti Fazerin kahvilaan. Kaksi vappuperinnettä, jotka ei muutu. Se, minne Fazerilta liikutaan, riippuu vähän vuodesta ja tyypeistä. Tänä vuonna meiän perhe lähti isän kautta mun kummin luokse (kummi tosin on siellä Japanissa.)

 Pikaisesti ja lähinnä lainakenkien takia kuvattu Vappupäivän asu. Aamupäivällä mulla oli farkut mekon alla, mutta juhliin mentäessä otin ne pois. Loppujen lopuks olin asuun tyytyväinen, vaikka kengät vaihoin jossain vaiheessa tennareihin, kun korot jäi terassin lautoihin jumiin jatkuvasti. Juhlissa oli paljon tuttuja, hyvää ruokaa ja musiikkia. Musiikin laatu tosin hyvin vaihtelevaa.. (Isän mukaan siksi, että suomalaiset tanssii korvalla eikä pepulla. Niin se kai meneekin.)

 Torstaina töissä odotti tilanne nimeltä hajonnut ikkuna. Siitä selvittiin loppujen lopuksi paremmin kuin hyvin, hyvä me. Töien jälkeen ilahdutin ystävää omalla seurallani ja sushilla. Istuttiin kallioilla ja nautittiin auringosta. Keskuteltiin todella syvällisiä elämästä ja tulevaisuudesta. Niitä juttuja on hyvä välillä kelailla jonkun kanssa eikä aina vaan oman pään sisässä.

Kokonaisulkoiluaika tän päivän osalta taas joku 5 tuntia, ihanaa! Nyt nukuttaa hyvin, toivottavasti :). Katsellaan, mitä viikonloppu tuo! Ainakin ystäviä ja hyvää musiikkia. Sekä pääsykoelukua, treeniä ja partiota. Palataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti