keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Sählymailasta uuteen työhön

Pahoittelen taas viime aikoina vallinnutta blogihiljaisuutta. Vaihan työpaikkaa kuun vaihteessa ja se on luonut omat lisänsä ja haasteensa arkeen. Koska en halunnut täällä millään lailla sivuuta aihetta ennenkuin se on virallisesti tiedotettu ja koska päähäni ei ole viime viikkojen aikana mahtunut oikein muuta kuin vaihdokseen liittyviä mietteitä, on ollut helpompi jättää kirjoittamatta.

Tänään kävin sydäntä sulattavan keskustelun erään neljä vuotiaan kanssa siinä lähtöhetkellä eteisessä.

"Millon sä sitten lähdet pois?"
"Ai kokonaan? Kahden viikon päästä."
"Minne sä lähdet?"
"Toiseen päiväkotiin hoitamaan toisia lapsia."
"Ai ketä?"
"Emmä tiedä niiden nimiä, mutta toisia lapsia kuin täällä."
"Miksi sä lähdet?"
"Koska se toinen paikka on lähempänä mun kotia."
"Vai siksi, että mä löin sua sählymailalla?"
(Keskustelu kyllä jatkui vielä tästä. Ja ei, en lähde siksi..)

Hän ihan tosissaan siinä kysyi, että lähdenkö hänen takiaan. Voi rakas lapsi.
Jo sais päivittäin olla joku vaihtamassa paikkaa, jos pitäisi syynä sitä, että joku mojauttaa jollain. Tänään sain jääpalasta nenään ja ei, en lähde senkään takia.

Eräs oli ensimmäisenä huolissaan siitä, että kuka hänelle jatkossa tekee ranskanletit.

Voi rakkaat lapset. Lähteminen on vaikeaa, mutta toivottavasti uudessa on vähintään yhtä ihanaa sitten kun sisään pääsee. Aina on riski vaihtaa hyvästä, mutta mitään ei kokeilematta saa.

torstai 29. tammikuuta 2015

Asiakaspalvelusta ja kysymisestä

Olen itse ollut varsinaisessa asiakaspalvelutyössä vain kerran, opiskeluaikoina lipunrepijänä teatterissa. Se oli kyllä ihan mahtava työ! Siinä tapas kyllä kaikenmaailman ihmisiä. Joka iltaiset vitsit alkoi jossain vaiheessa enemmän ärsyttää kuin naurattaa. Tyypit luulivat aina olevansa vitsikkäitä esim. Kysyessään "Onks tää oikee vai väärä puoli?" (ovia oli yksi, josta mentiin sekä Oikealle että Vasemmalle) tai "Ai, eiks tästä saakkaan hypätä?" (kun ihmiset tulivat permannon lipulla parvekkeelle ja heitä ohjeisti menemään portaita alas.)

Asiakaspalvelussa on haasteensa. Ja asiakaspalvelijat ovat ihmisiä, joilla heilläkin on hyviä ja huonoja hetkiä. Tärkeintä on mielestäni kunnioittaa asiakasta.

Olen käynyt jo monta vuotta samalla kuntokeskusketjulla liikkumassa. Syksyllä päivitin jäsenyyteni koskemaan kaikkia ketjun keskuksia, jonka ansiosta olen liikkunut enemmän. Olen saanut mielestäni hyvää tai melko hyvää asiakaspalvelua aina asioidessani siellä. Viime aikoina olen toki tarvinnut enemmän apua siltä respahenkilöltä, kun olen käynyt ensmmäisiä kertoja eri keskuksissa. Missä on pukkari? Mistä löydän tämän salin? Minne jätetään kengät?

Viime viikolla kuitenkin yllätyin avuliaisuuden vähyydestä ja siitä asenteesta, jolla kysymykseeni vastattiin. Minut toivotettiin iloisesti tervetulleeksi keskukseen ja respahenkilö sanoi, että hän voi höylätä korttini (osa on tarkkoja siitä, että sen höylää itsepalvelupisteellä, mutta mielestäni on aina kivempaa, kun voi asioida ihmisen eikä koneen kanssa.)
Sain lappuni ja menin pukkariin. Vaatteet vaihdettuani aloin katsomaan lappuani, jossa luki salin kohdalla Aerobic. Jaha,kun niissä opastekylteissä lukee vain Sali1 ja Sali2, mistä mä voin tietää, mitä tää tarkoittaa. Olin käynyt keskuksessa vain kerran ja silloin lapussa luki selkeästi Sali1.

Menin takaisin respaan ja kävin seuraavan keskustelun:

"Missä salissa tää tunti on?"
(Nainen katsoi koneelta) "Se on tossa aerobicsalissa!" (Senhän mä olin voinut lukea jo lapustani..)
"Niin, mutta missä se sali on?"
"Tuolla!" (Niinkuin kaikki muutkin, joo.)
"Joo, mutta mikä sali se on?"
"No se Aerobic!"
"Siiiis.. Mä oon täällä ekoja kertoja, eli siis mikä niistä se on?"
"No se on yks niistä kolmesta ovesta. Se isoin sali."
Nojaa-a, kiitos vain, tämäpäs selvensikin.. Nainen katsoi minua koko keskustelun ajan kuin olisin ollut ihan ymmärtämätön. En jaksanut enää selventää, joten kiitin ja palasin alkupisteeseen.. Käytävään oli onneksi jo alkanut kerääntymään ihmisiä, joiden oletin olevan menossa samalle tunnille. Mutta ois ollut ihan kiva, että se respan ihminen olis ainakin kertonut, että täytyy hakea matto toisesta salista.. Noh, ei se mitään. Pääsin tunnille ja kaikki hyvin.

Mietin vain, että eikö ne oo siinä respassa siks, että niiltä voi kysyä mitä vain? Mielestäni kysymykseni oli ihan normaali ja esitin sen selkeästi ja ystävällisesti.

Tottahan se on, että kun asiat on itelle itsestäänselvyyksiä, käy helposti niin, ettei oikein ymmärrä, miksi joku kysyy sitä..

Kysyvä ei tieltä eksy..

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Toppahousut helpottaa elämää

Mietin joku aika sitten kotimatkalla jumpalta, että pitäisi kirjoittaa toppahousujen näppäryydestä, mutta mähän oon sivunnut aihetta aika tarkalleen vuosi sitten täällä. Olin ihan unohtanut koko tapauksen, mutta tilanne muistui elävästi mieleen, kun luin tekstin. Kaikenlaisia tyyppejä sitä tapaakin..

Mutta palataan toppahousuihin. Ne on kyllä näppärät, vaikka mua häiritsee niiden kahina ja kömpelyys eikä ne nyt kauheen hehkeetkään oo. Parempi silti, kuin pilkulliset reidet. Tänä talvena ei kauheasti ole pakkasia näkynyt, mutta on mulla muutaman kerran ollut toppahousut. Ja parina päivänä olen käyttänyt ns. välikausihousuja (lähinnä siksi, että olen kiirehtinyt bussille suoraan työulkoilusta/ollut vaan laiska riisumaan niitä.)

Olen todennut toppahousut kätevämmiksi kuin sukkahousut. Ne lämmittävät enemmän ulkona, mutta sisällä niistä on helpompi päästä eroon. Ne eivät saa mitään housuja tuntumaan liian tiukoilta.
Ja niistä tulee sellainen proulkoilija-olo!

Kovallakin pakkasella voi käyttää mekkoa ja sukkiksia, kun vetää toppahousut päälle. Jumpan jälkeen voi lähteä suoraan kotiin, kun vetää treenitrikoiden päälle toppahousut. Ei tarvitse kykkiä ahtaassa pukkarissa eikä kastella hiuksia suihkussa, sen voi hoitaa sitten kotona (yleensä käyn suihkussa ja saunassa treenipaikassa, mutta toppahousupäivinä oikaisen).

Mun toppahousuissa on henkselit ja korkea vyötärö. Vähänkö niissä säilyy ryhti hyvänä ja on oikein sellanen timmi olo, kun tuntee koko kropan ja keskittyy siihen, miten sitä kannattelee (tai siis ei tarvii ees keskittyä, kun se pysyy ihan ite.)

Jos vielä meinaa pakastua eikä sulla vielä oo, niin hanki toppahousut! Nyt saattaa löytää alestakin.
Ne helpottaa elämää. Kun pääsee yli siitä, että ne kahisee ja näyttää... toppahousuilta.

torstai 15. tammikuuta 2015

Äggskalshuvud

Siskoni hävitti tänään avaimensa pizzamatkallamme. Tai niin hän luuli. Kiersimme kaikki lähipaikat ja kuljimme maahan katsoen. Ei missään. Puheluiden ja lapsen itsesyytösten jälkeen (hän jo mietti, mikä hänen syntymässään on mennyt pieleen) päädyimme soittamaan kiinteistöhuoltoon. Sepäs olikin melkoinen puhelu..
Ensin virkailija ei meinannut löytää paikkaa rekisteristä ollenkaan. Voisko kaikki vaan lukea kadunnimellä? Ja kun talo löytyi, olimme seuraavan haasteen edessä. Mähän en asu asunnossa. Pohdintojen jälkeen virkailija soitti päivystävälle huoltomiehelle, joka ensitöikseen epäili, että olenko aikuinen. Kiitos vain. Keskustelin hänen kanssaan pitkään siitä, että miten voimme todistaa olevamme oikealla asialla. Asunnon oikea omistaja kun istui lentokoneessa.. Painotin, että osaamme kyllä kuvailla asuntoa. Lopulta muistin, että henkkarini ovat asunnossa sisällä ja hän lupasi tulla.
Pitkän odottelun jälkeen hän saapui ja päästi meidät rappuun, mutta asuntojen avaimet eivät olleetkaan siellä, missä hän luuli ja joutui lähtemään hakureissulle. Onneksi olimme sentään jo rapussa.

Kun viimein pääsimme sisälle, pyysi hän henkkarit molemmilta. Omani löysin, mutta lapsen en.

Todistimme henkilön oikeaksi koulukuvilla! Onneksi ne riitti.

Mitä tästä opimme? Älä luota lapseen.

(Isä kutsui siskoa otsikon sanalla.)

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Musiikki on Sydämen kantaja

 Kuten olen blogissa monesti todennut, musiikki on suuressa osassa elämääni, esim.

Biiseillä saa kuvattua viikon tunnelmia, kun ei muuten osaa.
Tai kiteytettyä koko kesän kuten Kesä-soittolista 2013
Uusia biisejä kannattaa vinkata ja niistä voi tulla nopeastikkin tärkeitä.
Osa musiikista kasvaa muita suuremmaksi kuten tämä.
Musiikkiin liittyy myös korvamatoja ja biisin karkoitusta.

Olen usein käyttänyt biisien sanoja myös otsikoina blogissa. Useimpiin tilanteisiin liittyy jokin biisi tai siinä hetkessä tulee mieleen pätkä jostain sanoituksista. Esim. jos joku sanoo jotain, ja tadaa, yksi sana laukaiseekin korvamadon päässä. Kun selasin vanhoja tekstejä, on monessa-monessa jokin biisiviittaus. Tai niissä kerrotaan keikoista tai muista. (Täytyykin alkaa tarkistelemaan kevään keikkatarjontaa!) Siksi valitsin nostettaviin teksteihin vain muutamia..
Kuuntelen yleensä sanat tarkkaan. Usein etsin ne myös netistä. Luettuna sanat saattaa ymmärtää toisella tavalla kuin kuultuna. Paljon laajemmin. Biisien sanoitukset antavat usein voimia ja ymmärrystä jokapäiväiseen elämään.

Maanantain jumpalla soi venyttelybiisinä sellainen biisi, jota en ollut ikinä kuullut. Tunnistin laulajan äänen, mutta kesti kauan, ennenkuin keksin, kuka se on. Janna ei lukeudu suosikkiartisteihini, mutta tän biisin sanat kolahti.

"Reppuselkään jos meinaat mut nostaa, vielä mieti kertaalleen. Nyt jos sä saat viedä mun piikikkään pienen sydämen, sen jälkeen sua tarvitsen.

Tajuutko vastuun, jonka rakkaus hetkessä tuo? Sydämen kantajan taakkaa, pitää jaksaa tästä ikuisuuteen. Vaikka tilanteet muuttuu, teetkö kaikkes et jäisin sun luo? Jos päätät sydäntä kantaa, teetkö parhaas tästä ikuisuuteen?

Voitko vannoa, et muuta sun mieltä? Alkuhuuma kun haihtuu pois ja äkkii sä näät harteillas piikikkään vieraan sydämen, tahdotko kantaa myös sen?

Tajuutko vastuun, jonka rakkaus hetkessä tuo? Sydämen kantajan taakkaa, pitää jaksaa tästä ikuisuuteen. Vaikka tilanteet muuttuu, teetkö kaikkes et jäisin sun luo? Jos päätät sydäntä kantaa, teetkö parhaas tästä ikuisuuteen?"


Voit kuunnella biisin esim. täältä.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Bussikuski pelasti päiväni

Bussikuskit ovat yleensä mukavia, joskin usein ajattelevat enemmän aikataulua ja normeja kuin esimerkiksi kiireistä työmatkalaista. Tottakai, kaikkihan noudattavat työssään tiukkaa rutiinia.

Jos bussikuski odottaa viimeistä pysäkille juossuta, on se minusta mukavaa. Tai jos hän jo startattuaan pysäkiltä, pysäähtykin vielä odottamaan.
Mutta tän aamun kuski on parasta ikinä! Tarvottuani normaalia kauemmin tiukassa lumihangessa aamun kolmantena tienkäyttäjänä (en tajunnut ennen lähtöäni, että yön aikana on tullut viisisenttiä lunta ja kyllä,varaan aina vähän extra-aikaa, mutta tänään olisi tarvinnu extra-extra-aikaa), bussipysäkki näkyi jo. Mutta niin näkyi bussikin! Kävelen pysäkille niin, että bussi tulee takaani ja siitä kohtaa pysäkille on muutama kymmen metriä. Satuin katsomaan viereeni ja tadaa, bussi! Huidoin kättä ja yritin juosta, mutta ajattelin bussiin ehtimisen olevan sula mahdottomuus, eihän pysäkillä edes ollut ketään. Ehdin jo ajatella, miten nyt järjestän itseni ajoissa töihin. Mutta, kuski pysäyttikin bussin heti kun vain lumikasoilta pystyi, paljon ennen pysäkkiä ja jäi odottamaan! Ihana! Sain vielä valtavan hymyn vastaukseksi kiitokseeni.

Kuski pelasti mun ja muutaman kohta töihin kiirehtivän vanhemman aamun (ja päivän ja ehkä viikon.)

Kyllä nyt on mies oikeassa ammatissa!

maanantai 12. tammikuuta 2015

Tomaattia mukissa

Kuten blogista on ehkä tullut ilmi, tykkään ruuasta - ja tykkään tehdä ruokaa. Yritän etsiä reseptejä, jotka ovat mahdollisimman helppoja ja nopeita ja/tai vaativat mahdollisimman vähän tekemistä/raaka-aineita, kuten esim. banaaniletut, perunasalaatti tai nutellakakku, jonka ohjeeseen palaan kevään aikana.

Tämän ohjeen löysin joskus kesällä kun googlasin "kananmuna uunissa". Ei tehnyt mieli keitettyjä kananmunia enkä jaksanut seistä hellan vieressä paistamassa. Eihän se kauaa vie, mutta silloin ei huvittanut. Ja halusin myös vähän vaihtelua totuttuun. En muista, mistä ohjeen alunperin nappasin, mutta tässä hieman sovellettu (kuten huomaa ehkä siitä, ettei määrät ole kovin tarkkaan ajateltuja..)

Annos tehdään siis teemukiin! Tai voi sen tehdä muuhunkin, mutta mun mielestä kiva idea ja näyttää söpöltä. Helppo syödä, kun voi pitää mukin korvasta kiinni, lähellä suuta (ei turhaan sotke joka paikkaa).

Tarvitset:
Tomaatteja (n. 2-4/kuppi)
Kananmunia (niin monta kuin annoksia)
Oliiviöljyä
Mausteita
Valkosipulia (kynsi/kuppi)

Määrät riippuvat siis kupin koosta ja siitä, kuinka ison annoksen haluat. Tein näitä tänään iltapalaksi treenin jälkeen kaksi kupillista, 2 luumutomaattia + 6 kirsikkatomaattia/kuppi.
Eli siis... Pilko tomaatit ja valkosipulit, sekoita kuppiin. Lisää mausteita maun mukaan (laitan yleensä ainakin suolaa, pippuria ja sokeria. Tänään laitoin lisäksi chilimausteseosta ja rosmariinia). Riko kananmuna päälle. Laita uuniin, 175astetta, n. 10-20 minuuttia (kunnes valkuainen on kypsä)

Vinkki! Ei kannata laittaa kovin paljoa öljyä. Muuten käy niin, että se nousee pintaan etkä huomaa, milloin valkuainen on kypsä!
Tähän voi käyttää hyvin erilaisia mausteöljyjä, esim. fetajuuston marinadi sopii hyvin.)

Tomaattikuppi on mun mielestä oiva iltapala/kevyt lounas sellaisenaan, mutta toki voi käyttää myös lisäkkeenä!

Viime vuoden aikana löysin paljon hyviä reseptejä, joita voisin yrittää jakaa kevään aikana blogissa (viime vuonna kun blogin kirjoittelu jäi vähän taka-alalle ja kaikki tärkeä jakamatta..)